tiistai, 24. tammikuuta 2012

Ensimmäinen kisa, Witzi & Tero

Kisauramme on korkattu. Tuloslistoja tutkailemalla voisi ajatella, että huti tuli. Kehittymistä ajatellen saimme paljon pureskeltavaa ja en voi olla pettynyt.


VALMISTAUTUMINEN

Vappu Alatalo kirjoitti lehtemme 4/2011 artikkelissa (Tavoitteiden taika) "kisapäässä ei ole tilaa tulostavoitteille".

keskiviikko, 18. tammikuuta 2012

Lehtemme 3/2011 kansi voitti

Kysyimme teiltä, mikä on mielestänne viime vuoden lehtiemme paras kansi. Kansi nrosta 3 voitti ja nron 4 kansi hyytyi loppumetreillä, vaikka olikin niukasti johdossa pitkään.

Ilmoitamme lehtemme 3/2011 kannen Aikakauslehtien Liiton
kansikilpailuun. Liitto järjestää yleisöäänestyksen vuoden parhaasta
aikakauslehden kannesta. Kannen kuvassa esiintyy Niina-Liina Linna &
bordercollie Rhett.

Aikakausmedian kokoama tuomaristo valitsee ehdokkaiden joukosta 20 potentiaalista voittajaa, joista suuri yleisö pääsee äänestämään
suosikkinsa. Seuraamme jännityksellä, pääsemmekö yleisöäänestykseen.

Kiitos Jukka Pätyselle (Koirakuvat.fi) loistavasta kansikuvasta,
http://koirakuvat.fi


lauantai, 7. tammikuuta 2012

Paras agi.fi-lehden kansi 2011?

Mikä oli mielestäsi paras agi.fi-lehden kansi vuonna 2011? Aikakauslehtien Liitto järjestää yleisöäänestyksen vuoden parhaasta aikakauslehden kannesta.
Sinä voit vaikuttaa, minkä kannen lähetämme kilpailuun!

http://www.agi.fi/kysymys/

sunnuntai, 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi 2012! Aloitus

Mukavaa uutta vuotta kaikille!

Aloitamme borcol Witzin kanssa agilityuramme tänä vuonna, luutavimmin jo tammikuun loppupuolella. Eka kisa on ISO lupaus, jonka olen antanut aiemminkin. Nyt on aika lunastaa se.

Lyhyesti sanottuna tämän koiran koulutus on ollut hieman haastavaa. Positiivisella tavalla. Koiran "täysillä joka paikkaan" -mentaliteetti ei ole rehellisesti sanottuna sopinut meikäläisen hermorakenteelle. Oman käytökseni muuttaminen on ollut isompi juttu ja se on ikuisesti jatkuva prosessi.
...

tiistai, 13. joulukuuta 2011

lehden 06/2011 sisältö

Numero 06/2011

Retro- ja jouluhenkinen numero. Kuitenkin täynnä asiaa.
agilitylehti postitetaan tilaajille viikolla 51/2011.

Lehden sisällysluettelo:

s. 3 Pääkirjoitus (Nina ja Tero Mesiranta)
s. 6 Agilityvuodet 2011 ja 2012
s. 10 TopTeamin ensimmäisellä leirillä
s. 18 Itseluottamus (Vappu Alatalo)

torstai, 1. joulukuuta 2011

Kalenterista tuli kilpailut

Sivustolle tulee uusia toimintoja tulevaisuudessa. Aiemmassa blogikirjoituksessani pyysin kommentteja kisakalenterisivusta.

Tein ensimmäisen muutoksen ylävalikkoon. Kalenteri-linkki vaihtui Kilpailut-linkiksi. Kilpailut-osion alle kokosin tallessa olevat tulokset ja kalenterissa olleet tulevat kilpailut saman katon alle. Sisäänheittosivu uusiutui samalla ja tälle sivulle kokoan kilpailuihin liittyviä uusia toimintoja, kuten esim. tilastot yms.

torstai, 17. marraskuuta 2011

Auta! Pistetään kisakalenteri kuntoon.



Moi! Tarvitsemme luovuuttanne. Yhdistin hiljakkoin www.agi.fi/kalenteri -sivulle menneiden kisojen tulokset. Sivusta voisi tehdä käyttäjäystävällisemmänkin.

Haluatko auttaa?

maanantai, 24. lokakuuta 2011

lehden 05/2011 sisältö

Numero 05/2011

Lehdessä tuplakansi, koska menestystä tuli taas monella rintamalla.
agilitylehti postitetaan tilaajille viikolla 43/2011.

Lehden sisällysluettelo:
s. 3 Pääkirjoitus (Tero Mesiranta)
s. 6 FCI MM-kisat 2011
s. 18 Tablet koulutuksen apuvälineenä
s. 20 Peruskäännökset ja takaaleikkaukset käytännössä (Jenny Damm)

torstai, 29. syyskuuta 2011

Aloitetaan matka tästä


Taannoin videobloggasin siitä, että kerron jatkossa (silloin) nuoren uroksemme matkasta kohti agilitykisakenttiä. Olen siitä päivästä lähtien kuvannut suuren osan treeneistämme, mutta kovinkaan montaa kollaasia en asiasta ole saanut aikaiseksi. Niistä osaa on päässyt nauttimaan Facebook-kaverini ja se harva joukko, joka on tilannut YouTube- ja Vimeo-kanaviani tai seurannut viestejäni Google+:ssa. Myös agi.fi:n Facebook-sivulla on ollut jotain videoita.

Jotain olen laittanut myös tähän blogiin, mutta osa niistä hävisi bittitaivaaseen elokuussa sivuston kaatuessa ja tietojen hävitessä.
...

tiistai, 23. elokuuta 2011

lehden 04/2011 sisältö

Numero 04/2011
agilitylehti postitettu tilaajille viimeistään pe 26.08.2011.
Lehden sisällysluettelo:
s. 3 Pääkirjoitus (Tero Mesiranta)
s. 6 Maajoukkueen esittely
- maajoukkueen jäsenille esitettiin 10 kysymystä
s. 16 Maajoukkuekarsinnat
- Marja-Liisa Lindell kertoo karsintasysteemin muuttumisesta
- Finaaliradan haasteista, rata-analyysi
...